Elvi Maarni syntyi v. 1907 Helsingissä, jossa vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Lapsuudenkoti oli täynnä taidetta ja jo pienenä tyttönä Maarni oli suuresti kiinnostunut piirtämisestä ja maalaamisesta.  

Hänen isänsä, myöhemmin Otavan syväpainon teknisenä johtajana toiminut Theodor Michelsson, työskenteli 1800 luvun viimeisinä vuosina, sekä vielä 1900 luvun alun Tilgmannin kuparipainossa. Näinä vuosina Theodor Mickelsson vedosti grafiikkaa mm. Edelfeltille, Gallen-Kallelalle ja Simbergille.

Ensimmäiset kokemukset maalaustyöstä Elvi Maarni (silloin vielä Mickelsson) sai hänen isänsä maalausharrastuksen kautta. Theodori maalattua, sai Elvi maalata väripaletille jääneillä väreillä postikortteja. Ensimmäiset omat värit Elvi sai Edelfeltin jäämistöstä saadusta värilaatikosta.

Keskikoulun jälkeen löytyi Otavan syväpainolaitoksesta työpaikka 18:sta vuodeksi. Ensimmäiset kaksi vuotta menettelivät, mutta sen jälkeistä aikaa retusoijana Otavalla Elvi kuvailee elämänsä piinallisimmaksi ajaksi. Asiaa ei helpottanut isän toimiminen esimiehenä. Elvin ja Theodorin välit olivat toki kunnossa, mutta työskentely isän komennossa tuskin olisi kovinkaan monen nuoren ihmisen unelma.
Isänsä, joka Tilgmannilla työskennellessään oli tutustunut taiteilijoihin, ja nähnyt taiteilijan elämän kääntöpuolen, ei Elville taiteilijan elämää suositellut. Monista varoituksista huolimatta jätti Elvi vakituisen työnsä Otavalla, ja aloitti täysipäiväisenä taiteilijana. Opiskelun taiteilijaksi olisi Elvi halunnut alkavan Ateneumin taidelinjalla, mutta koska opiskelijat valittiin pääasiassa ylioppilaiden joukosta, ei Elvi koskaan mahtunut tähän joukkoon. Tästä syystä Elvi kirjoittautui Vapaan Taidekoulun iltapiirustuslinjalle, jossa kävikin työnsä ohessa kymmenen vuoden ajan. Vapaa taidekoulu ei tarjonnut varsinaista opetustyötä, mutta antoi paremmat mahdollisuudet harrastaa taidetta.

Elvi Maarni muutti Vantaan Rekolaan ja omistautui täysin perheelleen eikä juurikaan osallistunut taide-elämään. Maalaamista hän ei kuitenkaan lopettanut ja myöhemmin joutuikin aviomiehensä varhaisen kuoleman johdosta elättämään perheensä taiteellaan.  
Hänen mesenaattinaan toimi Suomen tunnetuin taidekauppias Helmuth van Assendelft, joka tunnettiin vaeltavana taidekauppiaana. Hän osti kuukausipalkkaa vastaan kaikki Maarnin työt ja myi ne suoraan taidetta keräileviin koteihin. Kauppasopimus van Assendelftin kanssa kesti 1950-luvun lopulta tämän kuolemaan vuoteen 1977 saakka. 
Yhtenä suurena innoittajana Maarnin elämässä oli lähetystyötä tekevä pappi Matti Vuolanne. Vuolanne myi tauluja taiteen keräilijöille ja sijoitti rahat lähetystyöhön. Ilman hänen kannustustaan olisi osa Maarnin töistä ehkä jäänyt kokonaan tekemättä. 

Helsingissä vietetty lapsuus ja nuoruus on vaikuttanut syvästi Maarnin taiteessa. Hän on ammentanut useisiin teoksiinsa aiheita kaupungista ja kaupunkilaisista. Töistään palaavat ihmiset, kuin aatoksiinsa vajonneina ja työpäivästä väsyneinä, risuja kantavat naiset ja monet muut teokset kuvaavat hienosti sodan ja sen jälkeisen ajan tunnelmia. 
Yksi tunnetuin ja suosituin aihe on viulisti, johon Maarni sai idean Hietaniemen hautausmaan portilla soittaneesta sokeasta viulistista. Ensimmäisillä viulisteilla olikin side peittämässä silmiä, mutta se on sittemmin karsiutunut pois myöhemmissä teoksissa. 
Äiti ja lapsi on aiheena usein toistuva ja aina yhtä herkkä. Taiteilijan tapa saada äidin ja lapsen rakkaus niin koskettavasti kuvatuksi, on ainutlaatuinen. 
Maarnin aiheet ovat arkielämän kuvauksia, hetkiä, asioita ja tapahtumia sekä ihmisten asentoja, jotka ovat herättäneet taiteilijan mielenkiinnon.